
Olen aina ollut kiinnostunut historiallisista aiheista ja erityisesti viime maailmansodan tapahtumista. Näillä sivuilla haluan tuoda tärkeitä tapahtumia myös muille tiedoksi ja valaista omalta osaltani maailman menoa aikana, jolloin aseet puhuivat ja kansakunnat taistelivat olemassaolonsa oikeutuksesta.
• Ranska ja Englanti takaavat Kreikan ja Romanian.
• Molotov vierailee Berliinissä 12-14.1940.
• Saksalaiset Riiassa.
• Japanilaiset miehittävät Rangoonin.
• Neuvostojoukkojen hyökkäys keskirintamalla laajenee Roslavlin ja Smolenskin suuntaan.
• Amerikkalaiset nousevat maihin Leytellä Filippiineillä.
• Yhdysvaltojen joukot halkaisevat Ruhrin saartoalueen.
15 vuodessa hänen on onnistui hankkia Saksalle jälleen Euroopan voimakkain asema. Hän ei ole ainoastaan palauttanut Saksalle sille kuulunutta asemaa, vaan hän on myös suuressa määrässä maailmansodan tulokset päinvastaiseksi... voitetut ovat muuttumassa voittajiksi ja voittajat voitetuiksi. Kun Hitler ryhtyi tehtäväänsä, Saksa oli liittoutuneiden jalkojen juuressa, mutta Hitler saattaa hyvinkin nähdä sen päivän, jolloin se, mikä Euroopassa on jäljellä, makaa hänen jalkojensa juuressa. Mitä hyvänsä näistä teoista ajatellaankin, niin ne kuuluvat epäilemättä koko maailmanhistorian merkittävimpiin.